torstai 21. helmikuuta 2013

Keskeneräistä

Aamusella rupesin miettimään syytä siihen, miksi kaikki aina kohdallani tuntuu roikkuvan keskeneräisenä?
Minulla ei ole antaa siihen lopulta mitään muuta selitystä, kuin se, että aloitan aivan liian monta asiaa samaan aikaan.
Tai vaikken ihan yhtaikaakaan, niin kuitenkin siten, etten malta ensin aloittamaani saattaa loppuun, kun jo suuntaan toiseen suuntaan.
Tämähän pätee kohdallani kaikkeen tekemiseen. Kyse ei koskaan ole ollut yksin kirjoittamisesta, vaan siihen voi sisällyttää aivan kaiken käsitöiden ja töiden tekemisestä, valokuvaamisen, maalaamisen, lukemisen. 
Olen päättämättömyydessäni huippuluokkaa.
Tälläkin hetkellä minulla on määrittelemätön määrä keskeneräisiä töitä.
On ompeluksia, virkkuita, neulomuksia, leikkuita, mallipiirroksia jne.
Mutta sitten tämä kirjoittaminen.
Työn alla on edelleen niin monta aloitusta, muttei toistaiseksi yhtään lopetusta.
Tosin, lopettaminen tuntuu aina siltä vaikeimmalta asialta, sillä juuri kun luulet lopettaneesi..... Menet tarkistuslukemaan lopullisen version ja siinä se on..... Auttamaton umpikuja....Solmu kohta.... Selittämätön epäjohdonmukaisuuus. 
Olet taas alussa, tai ainakin takaisin menossa puolitiessä.

Olen avannut uudelleen mm. Tiitin ja Taavin.
Ulla aikoinaan siitä totesi, ettei lasten juttujen kirjoittaminen kannata ja luovuin ajatuksesta.
Nyt Tiiti ja Taavi alkavat seikkailla myös lastenvaate mallistossani. Olen suunnitellut heille kokonaisen eloon heräämisen heidän loru-tarinoidensa myötä lasten vaatteissa.
Nyt kävin läpi Tiitin ja Taavin osalta sen mitä löysin.
Suurin osa on kadoksissa.
Kadoksissa kuten monta muutakin juttua.

Olen ollut paniikissa, sillä olen mitä ilmeisemmin viime muutossa hävittänyt suuren määrän levykkeitä.
Paljon kirjoitettuja sanoja, mietittyjä lauseita.
Eikä kovalevyllä ole kuin hajanaisia juttuja.

Epätoivo valtasi minut enkä voi ymmärtää näin kovaa kolausta.
Valtava määrä tekstiä on jossain.
Vielä kuitenkaan en ole luopunut toivosta, elän uskossa, että nuo Cd:t vielä jostain tupsahtavat eteeni.
Minä kun aina prassailen sillä, etten ole kai koskaan oikeasti kadottanut mitään. Kadun sanojani.
Tämä on jo sen luokan vahinko, etten tämänmoista olisi odottanut tapahtuvaksi.

Kun tarinointi kuitenkin alkoi keskeneräisyydestä, voinen mainita, että tällä hetkellä työstöä odottaa seuraavat jutut:

-Tiiti ja Taavi
-Onerva ja Psyko&
-Selviytymistarina
-Kaarisillan takana
-Mariia
-Linja

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Kirjailijan/kirjoittajan hyvä julkisuus ja huono julkisuus

Olen ennenkin miettinyt näiden eroa, rajapintoja, yhteneväisyyksiä.
Kaikkea mitä tähän liittyy, hyvään ja huonoon julkisuuteen.
Lopulta kaikki julkisuus on hyvästä, on se sitten hyvää tai huonoa. Ilman julkisuutta ei ole tietoa, eikä ilman sitä kenelläkään ole tietoa tulevasta teoksesta tai kirjoittajasta. On ollut mahtava tunne saada jakaa teoksen syntyprosessia julkisesti edes tämän verran, mitä olen kahdessa blogissani jakanut.
Kesällä T.Topp kävi kommentoimassa pilkalliseen sävyyn blogissani, että ratsastan toisen julkisuudella jne...
Nauroin lopulta hänen reaktiolleen. 
Minun oli hyvä syy nauraa, sillä en ollut itse itseäni ratsastajaksi asettanut, minut oli vedetty mukaan siihen, vaikken sellaista olisi halunnut.

Tämä hänen uusi hyökkäyksensä on kuin piste i:n päälle. 
Sen  myötä tulen tuomaan ja saamaan tämän puhuttavan ongelman, jota käsikirjoituksessani käsitellään vielä monipuolisemmin esille.

Vaikka tiedän, että muokattavaa on vaikka miten paljon, olenhan kirjallisilta kyvyiltäni niin alkeellinen kirjoittaja...
Niin tiedän myös nyt, että tarina tulee olemaan valmistuttuaan parempi, mitä blogien perusteella voi arvailla.

Elämäni on vain juuri nyt yhtäaikaa niin moneen suuntaan säntäilyä, että kykenen yhteen asiaan keskittymään niin rajallisesti.
Mutta onko tässä valmiissa maailmassa kiire jonnekin?
Tämä projekti valmistuu, vaikka aikaa onkin sen kimpussa kulunut.

Lasten loruteoskin on saanut uutta tuulta purjeisiin. Kertaallen sen kirjoittamisen jo hylkäsin, kun ystävättäreni ilmoitti vakaan mielipiteensä, ettei lastenkirjaa kannata kirjoittaa. Nykyisin uskon vain itseeni ja omaan intuitioon. Nyt olen siis käsikirjoituksen kaivanut naftaliinista ja ottanut sen uusintakäsittelyyn.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Fiktiivistä faktaa ja toisinpäin

On aika jatkaa siitä, mihin tässä blogissa jäätiin 11.8. 2010.
Aika vaan tuntuu olevan aina edelleenkin "kortilla" elämässäni ja kaikki vain jostain syystä tuppaa jäämään puolitiehen.
On niin monenlaista kirjoittamisen lisäksi, elämä ei vaan yksinkertaisesti pysty pyörimään pelkästään tämän ympärillä.
Aikaa ei ole istua nenä kiinni koneella 24/7 tuntia vuodet ympäriinsä.
On pakko tunnustaa, että minulla on olemassa myös muutakin elämää.
Tässä välissä itken, nauran, hoidan, työskentelen , kannustan, rakastan, sitä kaikkea mitä suht normaaliin tämän ikäisen naisihmisen elämään nyt yleensäkin voi kuulua.


Projektikin on siis seisonut viimeiset kaksi vuotta melkein paikoillaan, muuten kuin blogikirjoittamisen osalta.
Olisi siis varmaan korkea aika jatkaa ja saattaa päätökseen tämä jo kahdeksan vuotta sitten alkanut tapahtumien ketju.
Toki muuta tekstiä olen tuottanut runsain mitoin, hylännyt ja taas tuottanut.
Tämä kirjoittamisen vimma on päättymätön.

Alusta astihan tarkoitus on ollut käyttää blogeja kirjoitustyöni pohjana. Lopullinen tekstihän syntyy muualle, kuin blogeihin, tosin niiden pohjalta.
Tämä pitkä, venynyt kirjoitusprosessi  on valitettavasti matkansa varrella kohdannut monenmoista vastoinkäymistä, mutta toistan edelleen:
Alusta asti olen käyttänyt blogien esittelyteksteissä selkeästi ilmoitusta niiden olevan "FIKTIIVINEN TARINA, JOLLE KUITENKIN LÖYTYNEE TOSI ELÄMÄSTÄ TODELLA PALJON YHTYMÄKÖHTIA"
Tai :"FIKTIIVISTÄ FAKTAA JA TOISINPÄIN."
Näillä siis mennään tästä eteenpäinkin.

lauantai 14. elokuuta 2010

Puolipuhdas pöytä

Tänään on aika jatkaa siitä, mihin on tässä kesän aikana jääty.
Pöytä on tyhjä, tai sanotaan, puolityhjä. 
Vanhoja blogeja on pöyhitty ja tullaan edelleen pöyhimään.
"Ylimääräisiä", niihin kuulumattomia kirjoituksia on poistettu ja on aika tosiaankin jatkaa siitä mihin on jääty.
Projektini tulen avaamaan uudelleen. 
On aika ryhdistäytyä ja saattaa lopultakin päätökseen se, minkä olen aloittanut.
Ellei näin tapahdu, en varmaankaan kykene enää katsomaan edes itseäni suoraan silmiin.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Vihdoin

Vihdoin ajatukset alkavat selkiytyä ja olen kehitellyt kirjoituksiani. Välillä tuntuu hullulta ajatella tilannettani, että olen vain päättänyt, että nyt vihdoin alan kirjoittamaan oikein toden teolla.
Mutta lopulta, niinhän se on päätettäväkin.
Nyt olen vihdoin ymmärtänyt, mistä eteneminen on takkuillut, että minulla on ollut halua, mutta vain se oikea tahto puuttunut.
Tahto siitä, että kirjoittaminen on juuri sitä, mitä haluan tehdä.
Olen päättänyt tehdä itselleni päivärutiinin.
Aamulla kirjoittamista, ennen töihin menoa.
Ja illalla kirjoittamista ennen nukkumaan menoa.
Nämä hetket tulen pitämään vain itselläni.
Ja tästä TULEN PITÄMÄÄN  kiinni.
Kuten huomaatte, kirjoitan, "tulen pitämään" , enkä vain  esim. "aion", "yritän" tms.
Eli, minä olen nyt ihan oikeasti päättänyt taas kirjoittaa ja päättänyt myös sen, että viimeistään tulevan talven jälkeen minulla on edes jotakin valmista.


perjantai 9. heinäkuuta 2010

Mistä alkaisin

Mistä alkaisin jälleen kirjoittamisen?
Miten alkaisin tällä kertaa kirjoittamisen?
Miksi alkaisin taas kirjoittaa?

Pitääkö näihin osata antaa vastaus?

Luulen, että vastaus tulee ajan kanssa itsestään.
Oleellinen on, että olen todistetusti olemassa.